5 PARASTA SYYSASUA VIIME VUODELTA

Mulla on usein tapan selata edellisten vuosien asuja inspiraatiota varten, joten halusin jakaa teille mun viisi asulempparia viime alkusyksyltä ja syksyltä. Osa näistä on tosiaan aika loppukesäisiä kun taas osa on jo selkeästi syksyisempiä. En muistanut yhtään että mulla oli noihin aikoihin vielä noin valkoinen tukka!

Mutta asuihin! Uskon että mun syyspukeutuminen tulee tänä vuonna näyttämään aika samalta, mikä on just hyvä merkki! En ainakaan vielä kaipaa oikeastaan mitään uutta mun vaatekaappiini syksyä varten.

Pusero + rennot farkut rakkkaus alkoi näillä tietämillä ja muistan miten tää asu oli mun lemppari pitkään aikaan! Edelleen ihan super hyvännäköinen, vaikken ehkä enää olekkaan niin off-shoulder paitojen suurin fani. Tää punaruutuinen on isän vanhasta kauluspaidasta DIY meiningillä ommeltu :--D Nää leviksen farkut roikkuu viimeisillä langanpätkillä vielä haaroista kiinni, oon korjannut nää nyt jo ainakin viiteen kertaan ja nyt alkaa olla ehkä aika luovuttaa näiden suhteen. Mutta en vaan millään malttaisi, koska nää on olleet mun parhaimmat farkut tähän mennessä!

Tää trenssi ja Monkin Taiki farkut oli viimesyksyn parhaita ostoksia, tietenkin tän kipparilakin kanssa. Oon vielä yrittänyt pitkittää sitä hetkeä että kaivan trenssin esiin, koska haluan vielä viimeiseen nauttia takittomista keleistä. Pakko se on kyllä myöntää että kyllä se trenssi vaan näyttää hyvältä!

Trenssi ja all-black on niin toimiva kokonaisuus! Lisäsin sen tähän listaan ihan vain sen takia, että muistaisin sen ottaa tänä syksynä taas käyttöön haha. En enää jostain syystä tykkää ollenkaan reikäisistä farkuista, mutta muuten tää asu toimii omaan silmään edelleen!

Midihame ja villapaita on hyväksi todettu asukokonaisuus ja haluan tänäkin syksynä yhdistää tän hameen vastaavalla tavalla! Oon vähän huomannut haaveilevani sinapinkeltaisesta vekkihameesta, mutta enköhän pärjää mun kahdella vintage hameella, mustalla ja tällä vaaleanpunaisella. Musta vekkihame näyttää varmasti hyvälle vaalean neuleen seurana, joten se lähtee ehdottomasti toteutukseen!

Ja viimeisenä edellisestä postauksesta tuttu ruutubleiseri! Tää on se mun ruutubleiseri peruskokonaisuus, farkut ja valkoinen teepaita. Tämä kokonaisuus on ehdottomasti mun syksyn (talven/kevään/kesän) vakkari ja pitää sonnustautua tähän taas kunhan vähän vielä viilenee. Pelkäsin viime vuonna, että tää bleiseri on ns. trendivaate, joka jää vain viime syksyn it-vaatteeksi. Onneksi niin ei ainakaan mun kohdalla oo käynyt ja voin todeta, että tää tuntuu yhtä hyvältä päällä kuin vuosi sitten. Oon tosi iloinen että päätin tän omaan kaappiini lisätä! Oon tässä vuoden mittaan ehdottomasti hurahtanut bleisereihin ja nyt haaveilen vähän ruskeasävyisestä ruudullisesta. Tässä kohtaa tosin on taas hyvä muistuttaa itseä siitä, että en oikeasti tarvitse sitä vaatekaappiini kun multa löytyy jo tämä harmaa.

Toinen mikä on ihana asia huomata on se, että kaikki näistä vaatteista löytyy edelleen omasta kaapista ja suurinosa on edelleen ns. lempparivaatteita! Mua aina välillä pelottaa katsoa vanhoja asukuvia, koska niistä jää heti kiinni jos on tehnyt vähän huonoja ja impulsiivisia tyylikokeiluja haha. Oon ottanut tän tavaksi, että kun keksin jonkin uuden haaveilun kohteen, yritän ensin miettiä että löytyykö mun kaapista jotain sen tapaista jo. Ja aika usein löytyy. Niinkuin tässäkin postauksessa, huomasin haaveilevani keltaisesta vekkihameesta ja ruskearuutuisesta bleiseristä, vaikka mulla on täysin vastaavat omassa kaapissa. Yleensähän se menee niin, että kun ostaa sen 'tuplan' tai uuden version alkuperäisestä, se jää paljon vähemmälle käytölle kuin se ensimmäinen versio vaatteesta. Ostopäätöstä kannattaa miettiä niin pitkään, että osaa tehdä sen oikean päätöksen värin ja kuosin suhteen kun on tullut lopputulokseen siitä, että haluaa jonkun tietyn vaatekappaleen.


Mä en näköjään osaa kirjoittaa montaa postausta ilman että puhun eettisemmästä kuluttamisesta :---D Tälläisiä ajatuksia perjantai-iltaan, toivottavasti teillä on hyvä viikonloppu!

Tykkää-merkinnät

Kommentit

IrinaK
IrinaK,
Ihania asuja kaikki! 😍✨
nouw.com/irinak
ReettaPelli
ReettaPelli,
Voi kiitos! 😘 Tykkään itsekin näistä kaikista!
nouw.com/reettapelli
Karita
,
Ihana tuo kokomusta asu trenssin kanssa!!
ReettaPelli
ReettaPelli,
Eikö!? 🙈 Kokomusta toimii aina ja varsinkin vähän erivärisen takin kanssa!
nouw.com/reettapelli
Pinja,
Oi että toi kokomusta + trenssi -kokonaisuus! 😍 Kokeiluun menee!
www.pinjakk.com
ReettaPelli
ReettaPelli,
samaa mieltä!! Kokomusta on vaan niin hyvä haha :---D
nouw.com/reettapelli
Instagram reettapelliInstagram reettapelliInstagram reettapelliInstagram reettapelliInstagram reettapelli