5 VINKKIÄ PAREMPAAN BLOGIIN

LIFE

Faktat kehiin, blogeja on nykypäivänä jo pelkästään Suomessa jo tuhansia ja niistä erottautuminen oman blogin kanssa on suhteellisen haastavaa. Yllätyksenä tuskin kuitenkaan tulee se, että ne "hyvät blogit" tuppaa olla useimmiten myös niitä suosittuja. En tosin sano, että bloggaamisen itseisarvona tulisi olla se, että saavuttaisit mahdollisimman suositun ja kuuluisan blogin. Mä oon aina uskonut siihen, että kun hommat tekee hyvin ja kunnolla "lopussa kiitos seisoo". En tiedä onko bloggaamisen kanssa oikotietä onneen ja mun mielestä se, että tuottaa laadukasta sisältöä, kohtelee lukijoitansa hyvin ja on oma aito itsensä, on valintoja joiden avulla voi saavuttaa tavoitteensa. Mitä ikinä ne sitten onkaan. 


Riippumatta sun tavoitteista bloggaamisen suhteen ja syistä miksi sinä bloggaat, on olemassa viisi yleispätevää vinkkiä sen suhteen miten voit tehdä just sun blogista vähän paremman. Mä pyrin noudattamaan näitä ohjenuoria ja yritän aina ideoida jotain uutta blogin puolelle. Helppoa on vain jämähtää niihin vanhoihin rutiineihin, jotka mulla on vain asukuvaa asukuvan perään ja random löpinää joka postaukseen. Päätin että tänä vuonna mä haluan antaa enemmän. Jotain mielenkiintoisempaa, inspiroivanpaa, ajatuksia herättävämpää ja suunnitellumpaa. En tiedä johtaako nämä siihen, että mun blogista tulisi "suosittu", mutta se ei mua rehellisesti sanottuna kovin paljoa edes kiinnosta. Mun tavoitteena on inspiroida mun lukijoita (riippumatta siitä kuinka monta heitä on) ja jos siinä onnistun, oon tehnyt hommani hyvin.

Mutta anyways, niihin vinkkehin! 

1. Ensimmäinen vinkki on melkein näistä kaikista tärkein. Kirjoita asioista mistä haluaisit itse lukea. On turhaa alkaa vääntämään tekstiä sen perusteella mistä luulee lukijoiden tykkäävän, jos sun oma sydän ei ole siinä mukana. Sen näkee helposti jos teksti on väkisin väänettyä, eikä käsittele asiaa josta kirjoittaja on kiinnostunut. Kirjoita niistä asioista joista haluat itsekkin lukea, koska silloin tuotat varmasti parasta tekstiäsi. 

Esimerkiksi tämän vuoksi mun blogi keskittyy päällisin puolin vain muotiin. Mua kiinnostaa lukea muodista ja katsoa muiden asukuvia. Oon suosiolla jättänyt lifestylen ja kauneuden pois blogin sisällöstä melkein kokonaan, koska ne ei oo mun lempparipostauksia muissakaan blogeissa.



2. Liittyen ensimmäiseen kohtaan, rajaa aihepiirisi. Tämä tapahtuu usein luonnollisesti silloin kun kirjoittaa vain niistä asioista joita isteään kiinnostaa, mutta usein sitä voi huomaamattaan ajautua todella laaja-alaiseen blogiin, joka muistuttaa enemmän sillisalaattia kuin suunniteltua kokonaisuutta. Sitä luullaan että laaja-alaisella blogilla saa enemmän lukijoita ja tavoittaa enemmän ihmisiä, mikä varmaan pitääkin paikkansa. Parempi kuitenkin on se, että sulla on vähemmän lukijoita jotka rakastaa sun rajatumpaa sisältöä ja ovat blogisi vakiolukijoita, ainakin mun mielestä. Myös yrityksille on miekekkäämpää tehdä yhetistyötä blogin kanssa jonka lukijakunta on juurikin kiinnostunut jostain tietystä rajatusta aiheesta, jolloin he tavoittavat kohdeyhleisönsä blogisi kautta paljon helpommin. Rajatusta aiheesta on usein vielä myös helpompi keksiä uutta kirjoitettavaa.


3. Blogin ulkoasu on kaikki kaikessa. Kukaan ei jaksa lukea sivustoa, joka on vaikealuettava, raskas silmille tai josta on vaikea löytää etsimäänsä tietoa. Panosta blogisi ulkoasuun ja pidä huolta että se skaalautuu myös mobiililaitteille. Mikään ei ole enmmän turn off kuin se, että yrittää kännykällä lukea postausta, joka ei skaalaudu. Tällöin teksti on aina liian pientä ja lukija joutuu taiteilemaan zoomauksien kanssa. Nykyään yhä useampi lukee postauksiasi mobiililaitteella, vaikka itse pelkästään katselisit blogiasi tietokoneella. (Bloggerissa saa ainakin helposti mobiiliasetukset päälle menemällä malli-kohtaan). 

Opettele perusteet HTML- ja CSS-koodaamisesta, jolloin mahdollisuuset blogisi ulkoasun muokkaamiseen on melkein rajattomat. Tai ainakin oman taidon rajoissa. Jos koodaaminen ei kiinnosta, osta valmis ulkoasu esimerkiksi Etsystä, josta niitä saa suhteellisen edullisesti tai lataa ilmaiseksi netistä (käytä esimerkiksi hakusanoja "blogger template minimalistic free"). Netistä ladattuja joutuu usein vähän muokkaamaan omiin käyttötarpeisiin sopivaksi, jolloin html-koodaus on kätevä taita osata.

Oman blogini ulkoasun olen ladannut netistä ja sen jälkeen muokannut sen sellaiseksi kuin haluan. Blogipohjassa kannattaa muistaa sisällyttää perusasiat blogiisi, kuten edellinen ja seuraava linkit, kommenttiboksin löytyvyys, bloggaajan esittely ja arkisto. Minimalistiset blogi teemat on suosiossa, mutta kaikkea ei kannata heittää roskakoriin. Tutki miten lukijat tulevat blogiigi (google analytics), esimerkiksi mun blogiin lukijat tulevat usein suoraan postaukseen, jolloin muutin "etusivun" visuaaliseksi "landin pageksi", josta pääsee navigoimaan erillisiin postauksiin helposti sen sijaan että joutuisi scrollaamaan alaspäin. Tärkeää on tietty se, että tykkäät omasta blogistasi, mutta muista kuunnella myös lukijoitasi sen suhteen.

Blogin ulkoasuista ja koodaamisesta voisin kirjoittaa melkein oman postauksen kokonaan, jos kiinnostusta sellaisen lukemiseen löytyy?



4. Mieti kun kirjoitat blogiisi postausta, että mitä haluat sillä antaa lukijalle. Haluatko tarjota inspiraatiota, vinkkejä, tarinan tai yksinkertaisesti palan sun omasta elämästä? Kuullostaa ehkä raskaalle miettiä aina jokaisen tekstin kohdalla, että miksi minä tätä kirjoitan ja mikä on sen punainen lanka, mutta lupaan että se on lukijalle mielekkäämpää lukea. Tietysti toteuta tämä omalla tyylilläsi, jos sun lukijat rakastavat kuulla sun arkipäivän tapahtumia ja kuulumisia, pysy siinä! Silloin oot löytänyt sen mitä haluat antaa lukijoillesi. Tutki mitkä postauksesi ovat suosituimpia ja mieti miten voisit "tehdä ne uudelleen" tai mitä kaavaa ne noudattavat. 


5. Do your own thing!!!!!

 Älä lähde matkimaan muita. Inspiraatiota saa ja pitääkin ottaa muista, muuta keskity oman juttusi tekemiseen. Jos lähdet kopioimaan jonkun muun ideoita, tulee blogistasi valitettavasti vain toisen "kiina" kopio ja uskon ettei se kiinnosta enää ketään. Oman jutun tekeminen, omalla tyylillään on välillä vaikeaa, varsinkin jos se on jotain ihan muuta mitä muut tekee, mutta kuten alussa sanoinkin, hyvä työ palkitaan aina. 

Koen välillä itse alemmuuden tunnetta ja huonouden tunnetta kun vertailen omaa blogiani muihin ja erilaisiin blogeihin. Tällöin muistutan aina itseäni siitä, että haluan tehdä omaa juttuani, omalla tavallani ja pysyä aitona itselleni. Mieti että mitä uniikkia juuri sulla on sun lukijoille annettavana ja mitä haluat itsestäsi antaa maailmalle. Se on parempi kuin hyvä, että se on jotain muuta kuin mihin me ollaan totuttu. On hyvä tehdä asiat erilailla, uudella tavalla kuin valtavirta tekee.

Pysy uskollisena sun omalle visiolle ja jos tuntuu siltä että alkaa se sumentua liikaa, palaa "alkujuurillesi". Mieti miksi just tätä teet ja rakenna blogisi tueksi esimerkiksi vision board, johon kirjaat ylös sun tavoitteet, mitä haluat tehdä, miten haluat tehdä ja millälailla haluat tehdä. 

Kunhan vaan teet omaa juttuasi.


Likes

Comments

Kiia Innanmaa
Kiia Innanmaa,
Hyviä vinkkejä, tosi mahtava postaus!! Oon kaikista sun kanssa samaa mieltä, mutta varsinkin tuosta blogin ulkonäöstä oon samaa mieltä. Jos ulkonäkö ei oo hyvä, usein ei kiinnosta jäädä ottamaan selvää sisällöstä. 😊

Ja kyllä mua ainakin kiinnostaisi postaus koodailusta! 😊

http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/
www.blogger.com/profile/149673170722848156
Reetta Pellikka
Reetta Pellikka,
Jee, mahtavaa kuulla! Blogin ulkonäkö on niin tärkeä faktori! Myönnän että jos on liian sekava layout, en jaksa jäädä lukemaan sen enempää.. Kai sitä täytyy koodaamisesta enemmän kirjoittaa, koska se näyttää monia kiinnostavan :--D Koitan kehitellä jonkinsorttista postausta!www.blogger.com/profile/128716114949887362
Write a comment...
IP: 82.99.3.229