EKOLOGINEN MUOTIBLOGI

SLOW FASHION, LIFE

Kirjoitin aikalailla tasan kaksi vuotta sitten postauksen siitä, että voiko muotiblogi olla ekologinen. Koin tuohon aikaan hyvin pahaa blogi-identiteettikriisiä ja kyseenalaistin niin omia kuin muiden blogien toimintatapoja kaupallisuuden ja sisällön suhteen. Moni asian on kahdessa vuodessa muuttunut omalta osalta sekä blogini osalta ja nyt kehtaan käsi sydämellä väittää, että kyllä, mun muotiblogi on ekologinen. Mutta siihen myöhemmin!


Kirjoitin jo kaksi vuotta sitten, että mun omat ekologiset valinnat on mulle erittäin tärkeitä ja sen vuoksi olinkin hyvin hämilläni siitä, että mitä mä tein kirjoittamassa muotiblogia. Muotiblogit perinteisessä kaupallisessa mielessä liitetään siihen, että niiden osittainen tarkoitus on saada lukija kuluttamaan enemmän ja valitettavasti blogien suosion takana on usein se, että niissä käsitellään kestämätöntä kuluttamista tai matkustamista säännöllisesti. Kirjoitin blogien kaupallisista yhteistöistä paljon kattavammin tuohon vanhaan postaukseen ja niiden periaatteesta ja kannattavuudesta, joten en tässä postauksessa ala toistamaan itseäni sen suhteen. Jos se asia kiinnostaa tarkemmin, suosittelen kyllä lukemaan ton vanhan postauksen, koska se pitää tän asian suhteen edelleen täysin paikkansa. Blogien kaupallisuuden ja kannattavuuden suhteen ei oo valitettavasti tapahtunut niin paljon muutosta kahdessa vuodessa, kuin voisin toivoa, mutta on ollut aivan uskomatonta huomata miten ekologisuutta ja eettisyyttä on nostettu esiin niin isoissa kuin pienemmissäkin blogeissa tänä vuonna. Elän siinä uskossa, että ekologinen näkökulma blogeissa muodostuu valtavirraksi pikkuhiljaa ja mä “menetän” mun nichen.



Tähän aikaan kaksi vuotta sitten en ollut vielä niin tietoinen vaateteollisuuden ympäristöllisistä vaikutuksista ja vaikka ostinkin silloin jo kirppareilta paljon, ostin myös jatkuvasti ketjuliikkeistä uusia vaatteita, sen kummempaa sitä ajattelematta. Mun tietoisuus ekologisista valinnoista on kasvanut kahdessa vuodessa huimasti ja mua vähän huvitti lukea mitä ‘ekotekoja’ olin listannut tuohon postaukseen omalle kohdalle.

Mutta jostain jokaisen täytyy aloittaa ja on tietenkin huippua huomata se, että oon kehittynyt tällä osa-alueella aika paljon kahdessa vuodessa. Siinä missä kaksi vuotta sitten söin vielä satunnaisesti, mutta harvoin, punaista lihaa ja käytin kalaa+kanaa ja maitotuotteita, syön nykyään vegaanisesti (99% ajasta). Kaksi vuotta sitten en ottanut lukuun omaa kuluttamista vaatteiden osalta ollenkaan tai pitänyt sitä ongelmallisena, kun taas nyt pyrin ostamaan mahdollisimman vähän uutena ja määrällisesti ja tiedoston vähän turhankin hyvin miten vaateteollisuus on vastuussa ilmastonmuutoksesta ja ihmisoikeuksien rikkomuksista puhumattakaan. Näin muutaman muutoksen mainitakseni.

Mun omantunnon kannalta on tietenkin vähän lohduttavaa, että en tuolloinkaan kannustanut ostamaan mitenkään erityisen paljon tai tehnyt kyseenalaisia kaupallisia yhteistöitä, mutta munkin blogi keskittyi paljon enemmän kestämättömään kuluttamiseen kuin nykyään. Kaksi vuotta sitten päätin, että tähän tulee muutos ja kirjoitin blogiini seuraavasti:


“En toteuta enää ostosten esittely-postauksia, tyylillä "kävin eilen shoppaamassa ja nämä ostin". Sen sijaan haluan jakaa enemmän vinkkejä ja mun omia kokemuksia, saada lukijat ajattelemaan ja miettimään ja kokeilemaan uusia juttuja...Haluan keskittyä enemmän siihen, että miten vaatetta x voisi käyttää mahdollisimman monella eri tapaa ja osoittaa sen, että normaalia on se, että käyttää samaa villapaitaa/takkia monta kertaa viikossa/kuukaudessa, sen sijaan että aina kuvissa olisi jotain uutta ja mielenkiintoista vaatetta/asustetta.”


Kaksi vuotta tuon kirjoittamisen jälkeen, voin ylpeydellä todeta että tää muutos on paras päätös mitä mä oon blogin suhteen koskaan tehnyt. On aika kaukainen ajatus, että olisin kirjoittanut ostosten esittely-postauksia, nämä vaatteet/trendit haluan ostaa-postauksia tai listannut vaatteiden ostopaikkaa asukuviin. Oon ylpeä siitä, että tein tuolloin silloin vaikealta tuntuvan päätöksen ja vein mun blogin uuteen suuntaan. Luulin tuolloin että, tämä johtaa varmasti siihen että voin hyvästellä kaupalliset yhteistyöt kokonaan, koska kuka nyt tämänlaisen blogin kanssa haluaisi tehdä töitä. En ollut myöskään yhtään varma kiinnostaako ekologinen muotiblogi yhtään ketään, koska kuten sanoin, kaksi vuotta sitten tämä aihepiiri ei ollut valtavirtaa. Ajattelin, että mun asujen alkaessa toistamaan itseään ja vaatteiden ollessa vanhoja, lukijat viimeistään kaikkoavat. Miten väärässä mä olinkaan.


T-PAITA SAATU IVALO.COM YHTEISTYÖN KAUTTA WWOOLLFF CO:lta


Tuntuu, että tää on juurikin se aihe mistä mun kuuluukin kirjoittaa ja se motivoi mua jatkamaan blogin kirjoittamista. Suoraan sanottuna, en usko että enää edes kirjoittaisin tätä blogia jos en tätä muutosta olisi tehnyt. On ollut aivan älyttömän hienoa huomata miten tämä aihepiiri kiinnostaa teitä mun lukijoita ja miten fiksuja tyyppejä siellä ruudun toisella puolella on!


En (tietenkään) väitä että olisin nyt täydellinen, vaan tiedostan että parannettavaa ehdottomasti on vielä ja joissain valinnoissa voin ehdottomasti petrata. Niinhän se menee. Olen kuitenkin monta kertaa tiedostavampi ja vaikeammin vietävissä oleva kuluttaja. Uskallan puhua vaikeista asioista ja haastaa keskustelukumppaneita kuin lukijoitakin miettimään (kulutus)tottumuksiaan uudelleen. Tiedän minkälaista sisältöä mä haluan tuottaa ja teidän minkälaisten yritysten kanssa mä haluan tehdä yhteistyötä. Tiedän mun arvoni ja pystyn pysymään niissä houkutuksista huolimatta. Tiedän oman vaikutusvaltani ja mihin mä sitä haluan käyttää. Lohdullista on se, että kun Reetta 18-v aloitti blogin kirjoittamisen, halusi hän inspiroida asukuvillaan, eikä mitään muuta. Ja sitä mä haluan edelleenkin tehdä.


Tänään voin seisoa ylpeästi mun blogin takana ja kertoa niille jotka kysyy, että kirjoitan ekologista slow fashioniin keskittyvää muotiblogia. Muotiblogia, jonka tavoitteena on inspiroida lukijoita heidän omasta nykyisestä vaatekaapistaan ja kannustaa ostamaan vähemmän ja järkevämmin. Blogia jonka pääpainona on asukuvat, jotka välillä toistaa itseään vaatteiden suhteen, ja kestävä ekologinen kuluttaminen. Blogia joka fiilistelee niitä parhaita kirppislöytöjä ja jakaa inspiraatiota villapaitojen neulomiseen.


Muotiblogi voi olla mun mielestä ekologinen ja oon varma siitä, että sille on kysyntää nyt ja tulevaisuudessakin.

Likes

Comments

mirulehtinen
mirulehtinen,
Yhä enemmän koko ajan esimerkiksi Instagramia selatessa tulee vastaan kaupallinen yhteistyö-termi. Itse scrollaan useimmiten nämä ohi. Itseäni kiinnostaa enemmän jos bloggaaja tai influenceri totuudenmukaisesti ja oikeasti kertoo löytävänsä huipputuotteen kun, että postauksen yhteydessä lukee kaupallinen yhteistyö. Alan heti kyseenalaistamaan koko postausta. Onko bloggaaja oikeasti 100 % tuotteen takana vai tekeekö hän postauksen vain rahan toivossa? Olen nyt itse työskennellyt pian 8 kuukautta pr-toimistossa ja välillä kyseinen ala hirvittää. Se tavaran määrä, mitä meidänkin toimistolle lähes viikottain tulee. Sitten sitä tuputetaan bloggaajille ja influencereille siinä toivossa, että he tekisivät niistä postauksen. Onneksi pr-työ pitää sisällään niin paljon muutakin, mutta melko paljon ala pyörii tuotteiden ja influencereiden parissa. PS. On super huippua, että oot onnistunut saamaan blogista ekologisen muotiblogin! <3nouw.com/mirulehtinen
FashionStatement
FashionStatement,
Tiiän ton tunteen ja sama 'ongelma' on mullakin, että kaupallisiin yhteistöihin on välillä vaikea luottaa, varsinkin jos niitä tulee hyvin säännöllisesti. Juuri tän takia, haluan pitää omat yhteistyöt aika vähäisinä ja toivon, että sitä kautta lukijat ymmärtävät niiden aitouden ja etten oo "vietävissä". Mua kanssa hirvittää kun seuraa sitä tavaran määrää (ei ehkä enää niinkään suomalaiset bloggaajat) mitä bloggaajat/tubettajat/you name it saavat pr toimistoilta ja brändeiltä. Mua henk koht ainakin ahdistaisi se paljous ja mulla on vankka periaate, että jos jotain saan pr-toimistolta niin se on vain sellaista mitä _oikeasti käytän_.
Kiitos kommentista<3
nouw.com/fashionstatement
Write a comment...
IP: 82.99.3.229