Itsetehty ruudullinen kesäsetti

Löysin kangaskaupasta tämän ruudullisen kankaan jämäpalan ja sen sijaan että olisin siitä tehnyt pöytäliinan päätin ommella sen kaksiosaiseksi kesäasuksi! Rakastan kesällä pukeutua erilaisiin setteihin, koska se helpottaa asun suunnittelua huomattavasti :---D Setit on siitä myös monipuolisia, koska niitä voi käyttää helposti ristiin muiden vaatteiden kanssa. Esimerkiksi tää toppi olisi supersuloinen farkkujen parina, kun taas housut näyttäisivät kivalta myös muhkean valkoisen villapaidan kanssa.


Kun olin löytänyt inspiraation siihen, mitä tästä kankaasta haluan tehdä, ompelin koko setin yhdeltä istumalta. Ompelu on siitä vaarallista, että siihen jää niin pahasti kiinni ja mun ajantaju katoaa kokonaan. Tän ompelu oli suhteellisen helppo homma, ainut mikä aiheutti haastetta oli topin helman röyhelö. Halusin ehdottomasti tähän röyhelöhelman ja jotta siitä tulisi tarpeeksi muhkea jouduin rypyttämään noin tuplasti kangasta alkuperäiseen helmaan verrattuna :'--D Kokeilin myös ensimmäistä kertaa sitä tekniikkaa röyhelölle jossa ommellaan kaksi ommelta pitkällä tikillä vierekkäin ilman päättelyitä ja lopuksi molempien langat vedetään kireälle. Koska tikki on niin pitkä ja päättelyt puuttuu, menee kangas röyhelölle kunhan vetää molemmista päistä eri langoista! Tätä toki olisi voinut testata aluksi vähän lyhyempään kangaspalaan kuin kahteen metriin, mutta onneksi pienten vaikeuksien jälkeen sain röyhelön istumaan topin helmaan nätisti. Muuten toppi on malliltaan vain suorakaide olkaimineen. Varsinkin tänä vuonna on näkynyt paljon neliönmuotoisia pääaukkoja ja ne näyttää kesävaatteissa mun mielestä erittäin kivalta.


Housut tässä asussa on yksinkertaiset kuminauhavyötärölliset suorat housut vähän vajaamittaisella lahkeella. Varsinkin kesävaatteissa vähän lyhyet housun lahkeet keventää kokonaisuutta! Mikä on teidän tuomio, toimiiko tää punaruutuinen kangas tässä asukokonaisuudessa vai oisko ollut parempi jättää se vain pöytäliinaksi? XD

Tykkää-merkinnät

Kommentit

sjomette
sjomette,
Toimiii!! Todella söpö kokonaisuus 😍
nouw.com/sjomette
ReettaPelli
ReettaPelli,
Kiitos!! <3 Tää on kyllä tosi suloinen setti :---))
nouw.com/reettapelli
Sonja
,

Hei! Oliko sulla näihin jotain kaavaa? 😊

ReettaPelli
ReettaPelli,
Hei! Tein nämä omien toisten vaatteiden pohjalta, joten en kaavoittanut ollenkaan! Mutta jos ottaa mallia omista toisista housuista niin onnistuu 😊 Ja toi toppi on käytännössä vain suorakaide jossa on röyhelö helmassa ja olkaimet!
nouw.com/reettapelli
Instagram reettapelliInstagram reettapelliInstagram reettapelliInstagram reettapelliInstagram reettapelli