KESÄN KAPSELIVAATEKAAPPI

SECOND HAND LOOKS, CAPSULE WARDROBE

Kevään kapselivaatekaappi jäi kokonaan välistä, koska siirryttiin melkein heti kesäsäihin ja mulla meni kaikki pasmat sekaisin! Korjataan tää tilanne nyt sitten kesän kapselilla ja toteutin tän samalla tavalla kuin talviversionkin, kuvaamalla kolme vaatetta jokaisesta kategoriasta mun sängyllä. Mun vaatekaapissa on näiden valintojen lisäki myös huomattavasti enemmän vaatteita, mutta jos koostaisin tälläisen minikapselin reilulla parillakymmenellä vaatteella olisi nää mun valinnat tälle kesällle! Tää on miltä mä haluan mun kesän näyttävän ja saatatte huomatakkin että tässä on pienoinen teema meneillään.

Sanottakoon vielä se, että oon innostunut ompelemaan tän kevään aikana ja toteuttanutkin muutaman itsetehdyn vaatteen, jotka onnistui niin hyvin että pääsivät tähän kapseliin mukaan! Siinä on aina jotain erityistä kun pukee päälle jotain mitä on tehnyt itse, askel tuntuu keveämmältä ja ryhti suoremmalta. Oon ylpeä itsestäni että oon uskaltanut lähteä ompelemaan vaatteita ja yllättynyt siitä miten loogista ja helppoa se loppujen lopuksi onkaan. Sopiva kesäharrastus mulle ennen kun taas syksyllä palaan neulomisen äärelle! Iso osa näistä vaatteista onkin siis joko itsetehtyjä tai ostettu kirpparilta.

denim

Puhuinkin siitä, että valkoiset farkut on mun haavelistalla tälle kesälle ja voin ilmoittaa, että lindexistä löytyi juuri täydelliset! Oon lukemattomat kerrat tänne blogiin valittanut jo siitä, että mä en koskaan löydä hyvin istuvia farkkuja kaupasta, koska mulla on pieni vyötärö, mutta iso peppu ja lantio ja kaiken kukkuraksi lyhyet jalat. Nää lindexin farkut tekee poikkeuksen! Näissä on ihan vähän stretchiä, minkä ansiosta pystyin ottamaan mun normaalia farkkukokoa pienemmän koon, joka sitten istuu täydellisesti myös vyötäröltä! Välttelen yleensä stretch farkkuja, mutta tein näiden kohdalla poikkeuksen. koska ei oo kovin usein että mä hymyilen farkkusovittamisen jälkeen. Nämä oli lisäksi myös täydellisen cropatut munkin pituudelle ja näiden leikkaus oli mun lemppari suora lahje. Kokeilin weekdayn valkoisia farkkuja, mutta tulin siihen tulokseen etten oo ehkä tarpeeksi rohkea niin leveille lahkeille, sen lisäksi että ne istui kamalan huonosti päälle.

Vaalea denim kuuluu myös ehdottomasti kesään ja nää farkut on taas kirpparilta ja leveälahkeisemmat. Vaatii vielä vähän tottuttelua näiden kanssa, mutta mun mielestä nää näyttää ihan hyvälle päällä! Kolmosena farkkuhame, joka on mulle aika itsestäänselvä valinta. Tykkään myös farkkushortseista, mutta en pidän niitä enemmänkin basic-vaatteena esimerkiksi teeppareiden lisäksi, joita en sitten tähän kapseliin sisällyttänyt.

kaksiosaiset setit

Oon koukussa kaksiosaisiin setteihin ja näistä itseasiassa jokainen on mun itse ompelema! Kaikki toimii niin yhdessä kuin erikseen vaikkapa ylläolevan denimin kanssa ja oon näistä jokaisesta niin innoissani. Kaipasin itselleni minihametta sinisestä kuviollisesta kankaasta, minkä vuoksi ostin ensimmäisen kuvan kankaan ja hameen ylijäämästä ompelinkin siihen kuuluvan paidan. Ainoastaan oikeanpuoleinen setti oli tarkoituksellisesti setiksi ommeltu, muut ovat syntyneet siitä, että oon halunnut käyttää kankaan loppuun ja sen perusteella ideoinut uusia vaatteitaa. Kuminauhavyötäröhame on helppo tehdä, kun taas erilaiset topit ja ylläolevat shortsit vaativat vähän enemmän pähkäilyä ja youtube tutoriaalien tuijottelemista. Metsästin pitkään kaupoista pellava shortseja vaaleassa kankaassa kunnes muistin, että mulla on tätä raidallista kangasta juuri tarpeeksi vielä jäljellä! Oikean puoleinen setti on taas toteutettu yhden viimekesän Zaran setin perusteella, jota en koskaan raaskinut ostaa haha.

Nää setit on kesän parhaimpia asukokonaisuuksia, jotka syntyy kuin itsestään, mutta parasta on ehkä niiden tuplaaminen muissa asuissa!

puserot

Sanoinkin jo aikasemmin, etten tähän kapseliin listannut mun mielestä basic vaatteita, kuten teepaitoja, vaan halusin pitää tän kapselin vähän mielenkiintoisempana ja erikoisena. Teepaidat toki kuuluu mun kesään, mutta tavoitteena on mulla käyttää niitä vähän vähemmän ja enemmän ylläolevan kaltaisia puseroita. Vasemmanpuoleinen on kirpparilta, kun taas kaksi muuta on myös itsetehtyjä. Rakastan sitä ilmettä mikä syntyy kun yhdistää hienomman paidan ja farkkua. Tästä kapselista huomaa ehkä sen, miten koukussa oon kaikenlaiseen siniseen raitaan haha.

alaosat

​Tähän olisi hyvin voinut lisätä ne farkkushortsit, mutta halusin pitää tän mielenkiintoisena ja niiden sijasta kuvata ruudulliset kangasshortsit. Niiden lisäksi mun kesäuniformuun kuuluu ehdottomasti liehuvat vähän lyhyet housut ja midihameet. Näistä kaikki näyttää ihanalle valkoisen teepaidan kanssa ja mulla onkin tapana pukea mun asut siten, että niissä on ns. vain yksi keskipiste. En ehkä näihin osaisi yhdistää mitään noista ylläolevista yläosista, niiden ollessa kaikkien aika statement vaatteita, mutta simppelimpien mustien liehuhousujen kanssa ne taas toimisivat.

mekot / haalarit

Oon yksinkertaisen ja helpon pukeutumisen puolestapuhuja ja sen vuoksi kesäisin rakastan käyttää mekkoja ja haalareita, koska niillä on jo heti koko asu kasassa. Mulle on kertynyt yllättäen aika massiivinen kesämekkovalikoima, mutta tähän otantaan päätyi pitkä punainen kesämekko, raidallinen haalari ja spagettiolkainmekko. Haalari ja olkainmekko näyttää hyvälle myös esimerkiksi teepaidan päälle puettuna, mikä lisää niiden käyttömahdollisuuksia kaksinkertaiseksi! Kesällä paras asukokonaisuus on mun mielestä kiva mekko/haalari, isot korvakorut ja kesäsandaalit! Helppouden vuoksi oon myös ihastunut kaksiosaisiin setteihin, koska ne toimii vähän samaan tapaan mekkojen ja haalareiden kanssa.

kengät + asusteet

Kesäkengät! Best. Paitsi mun tilanteessa kun saan _jokaisesta_ kenkäparista rakot. Uskokaa tai älkää Birkenstockit on myös saaneet mun jalat verille ja tällä hetkellä ainoat kesäkengät jotka ei tee rakkoja on nämä vintage herrainkengät ja äidin vangat valkoiset slingback korkkarit. En oikein tiedä itkeäkkö vai nauraa mun tilanteen kanssa, mutta mä en valitettavasti voi oikein hullutella ihanilla ja erilaisilla kesäsandaaleilla. En raaski sijoittaa isoja summia kenkiin, koska en teidä voinko niitä sitten loppujen lopuksi käyttää ollenkaan. Ennen oon pärjännyt sillä taktiikalla että käytän vain nahkaisia kenkiä, mutta tänä kesänä tämäkin pelastus on mut pettänyt ja myös mun nahkakengät tekee rakkoja minkä ehtii. Tän vuoksi mun kesäkenkä vaihtoehdot on vähän vähissä, mutta toisaalta oon onnellinen näistä mitä mulla on nyt käytössä, koska ne sopii hyvin mun tyyliin!

lisäksi

Ja bonuksena kolme muuta vaatetta, farkkutakki, kevyt villapaita ja ihana uikkari! Oon täysin ihastunut farkkutakkeihin ja löysin viimein täydellisen vaalean farkkutakin mun tummansinisen rinnalle. Raidallinen puuvillapaita on taas kulkenut mun matkassa yli neljä vuotta ja on kieltämättä yksi mun lemppari villapaidoista! Mun uikkari-ihastus ei ota laantuakseen ja mua hyvin harvoin näkeekään enää bikineissä. Mulle ilmestyi viime vuonna isohko luomi vatsan seudulle ja oon ollut vähän neuroottinen sen suhteen ja tuntuu paremmalle että se on peitetty kokonaan auringolta. Uikkari rusketus ei oo ehkä se mitä pidetään parhaana, mutta kuka sitä loppupeleissä mun vatsaa tuiijottelee sen tarkemmin, varsinkaan kun harvemmin pidän myöskään enää crop-toppeja!


Toivottavasti piditte mun kesän kapselivaatekaapista ja ehkä bongasitte tän raidallisen puuvillateeman mikä mulla on nyt meneillään haha! Oon huomattavasti leikkisämpi pukeutuja kesäkuukausina ja myös paljon tyttömäisempi, kun vertaa mun muuten hyvin minimalistiseen vaatekaappiin. Eihän tääkään kokoelma mitenkään väreillä leikittelevä ole tai muutenkaan kovin kreisi, mutta mulle jotain muuta kuin se perinteinen farkut ja villapaita. Haaveissa mulla olisi kesän aikana ommella vielä vähän lisää, ehkä jopa uskaltaisin kokeilla kesämekon tai liehuhousujen ompelemista!

Likes

Comments

Write a comment...
IP: 82.99.3.229