MITEN NORJASSA ASUMINEN ON MUUTTANUT MUA?

Oon asunut Norjassa jo yllättävän kauan. Yhteen putkeen nyt toukokuusta 2017, eli melkein 2 vuotta ja ensimmäisen kerran muutin tänne jo yli kolme vuotta sitten. Tossa välissä ehdin asua yhden kesän Suomessa ja sitten olla kolme kuukautta Uudessa-Seelannissa, mutta muuten oon asunut täällä jo sen reilut kolme vuotta keskeytyksettä. Ensinnäkin pakko sanoa se, että en tiedä mihin tää aika menee. Tuntuu että vasta ihan hetki sitten raahasin mun kahta älytäyteen pakattua matkalaukkua tänne tammikuussa 2016, kun tulin opiskelijavaihtoon ja nyt yhtäkkiä oon töissä siistissä yrityksessä, jolla on loft-toimisto ihan Oslon keskustassa. Oonko edelleen se sama introvertti ,joka viimeisillä rohkeuden rippeillään kysyi ekassa vaihtaritapahtumassa parilta kivalta vaikuttavalta tytöltä, että voinko istuu teidän kaa syömään kakkua. Oon. Tuntuu, että oon ihan se sama tyyppi kuin silloinkin, mutta toisaalta oon jo niin paljon muuta.

Uskon vahvasti siihen, että ulkomailla asuminen muuttaa jokaista ihmisenä. En tosiaankaan olisi tää tyyppi joka nyt oon, jos en olisi asunut elämäni aikana aika moneen otteeseen jossain muualla kuin Suomessa. Ne kokemukset on mun elämän arvokkaimpia ja tiedän että oon hyvin etuoikeutetussa asemassa. Vaikka itse oon päässyt suhteellisen helpolla kotiutumisen suhteen Norjassa, sen vuoksi että muutin tänne norjalaisen poikaystävän vuoksi, en oo enää samanlainen kuin ennen. Oon toki myös tänä aikana kasvanut opiskelijasta jonkin sortin aikuiseksi, mutta uskon vahvasti että ulkomailla asuminen kasvattaa omalla tavallaan.

Oon oppinut itselle täysin vieraan kielen ja tällä hetkellä työskentelen vahvasti englanti-norja sekoituksella töissä. Oon saanut jopa kehuja tuntemattomalta että mun norjan osaaminen on tosi hyvää, mikä tuntuu itsestä hämmentävältä. Uuden kielen oppiminen muuttaa ihmistä jonkin verran. Uusi kieli avaa uuden ulottuvuuden ihmisessä ja se vahvistaa sitä tunnetta että oikeasti pärjää missä vaan ja yksin. Se kertoo, että musta on mihin vain ja se vapauttaa. On jotenkin niin helpottavaa asua maassa jonka kielen osaa, verrattuna siihen ettei siitä osaa kuin alkeet. Kielen osaaminen itsenäistää. Tällä hetkellä en välillä huomaa puhutaanko mulle norjaa vai englantia tai kumpaa kieltä luen. Huvittavaa tässä tosin on ehkä se, että poikaystävän kanssa puhutaan edelleen vielä noin 95% englantia. Ei vaan saada sitä vaihtumaan, ilman isoja ponnisteluita ja koska ollaan molemmat aika mukavuuden haluisia niin englanti on ja pysyy.

Norjassa löysin myös neulomisen. Siinä missä neulominen on aika pientä vielä Suomessa, on se iso juttu Norjassa ja sitä harrastaa ihan kaikki. Löysin täältä sen inspiraation ja myös motivaation alkaa neulomaan ja haastamaan itseäni sen saralla. On vahvistavaa huomata, ettei oo yksin tän harrastuksensa kanssa ja kuinka monta samanlaista neulomisaddiktoitunutta-tyyppiä oonkaan löytänyt instagramin kautta! Mä vähän uskon, että Norjassa asuminen on tehnyt musta rohkeamman. Väkisinkin ulkomailla asuminen työntää sua sen mukavuusalueen ulkopuolelle paljon aktiivisemmin kuin Suomessa asuminen. Se on saanut mut kokeilemaan asioita joita en ole ennen tehnyt ja saanut mut unohtamaan sen mahdollisuuden, etten ehkä onnistu. Norja on ehkä tuonut mulle takaisin sen lapsenomaisen uskon itseensä ja kokeilemisen halun.

Tuntuu että oon kasvanut "aikuiseksi" Norjassa. Vein loppun opiskelut kauppakorkeakoulussa ja löysin ihan oikean työn täältä. En tosin aina tunne itseäni kovin aikuiseksi, mutta nämä edellämainitut merkit viittaa siihen että se maaginen vaihe elämässä on saavutettu. Musta on tullut itsenäisempi ja uskon itseeni enemmän kuin ennen. Oon tosin huomannut että oon edelleen hirveä stressaaja ja asioiden yliajattelija ja joskus epätietoisuus mikä Norjassa asumisesta johtuu vaan korostaa tätä. Ulkomailla asuminen vie paljon enemmän energiaa kuin Suomessa asuminen, mutta kun on selvittänyt jonkun vaikean asian ja hoitanut sen onnistuneesti tuntee itsensä voittamattomaksi. Kunnes kohtaa seuraavan ongelman.

Norjassa asuminen on tehnyt musta vielä enemmän ulkoilmaihmisen. Olin sitä jo ennestäänkin, mutta nykyään oon ihan koukussa. Hiihtäminen, patikoiminen, telttailu, bring it on. Oon huomannut, että oon yllättäen todella rauhallinen tiukan paikan tullen ja aina hyvin ratkaisukeskeinen. Siinä missä kaupunki-elämässä oon aika tunteikas ja tulinen, muutun ulkona rauhallisemmaksi ja ehkä myös sarkastisemmaksi. Ennen kuin muutin Norjaan haaveilen elämästä isoissa kaupungeissa, mutta nyt ne tuntuu viimeiseltä vaihtoehdolta. Oslo on ihan tarpeeksi iso kaupunki mulle ja jos mietin minne haluaisin lähteä lomalle, on kaupunkikohteet viimeisenä mun listalla. Luulin, että se olisi riittänyt että asui lapsuutensa maalla, mutta huomaan nyt kaipaavani luontoon yhä enemmän ja uskon että se on Norjan syytä! Suomessa asuessani mun suhtautuminen luontoon oli erilainen.

Tähän liittyen oon täysin koukuttunut ulkoilu ja urheiluvaatteisiin ja varusteisiin. Rakastan ostaa uusia villakerrastoja ja Gore-Tex takkeja, missä ennen niihin rahan laittaminen tuntui haaskaukselta. Olin ennen se, joka sinnitteli varusteilla jotka oli vähän sinnepäin kun nykyään rakastan sitä että mulla on jokaiselle tuulelle oma takki. Oon täysin rakastunut ulkoiluvarusteisiin ja vaatii tahdonvoimaa olla niihin sijoittamatta rahaa jatkuvasti. Sijoituksiahan ne juurikin on, verrattuna esimerkiksi muotiin. Veikkaan että kaikki varusteet joita oon ostanut, tulee kestämään käyttöä ja aikaa pitkälle mun elämään. Siinä missä ennen sain kiksejä siitä, että ostin jotain muodikasta, nykyään oon enemmän innoissani villaboksereista. (joita muuten suosittelen jokaiselle jolla peppu aina palelee!)

Norjassa asuminen on myös johtanut siihen, että nykyään arvostan perhettäni ja ystäviäni entistä enemmän. Tuntuu että mun ystävyyssuhteet Suomessa asuviin ystäviin on vain parantuneet tänä aikana (mikä kuulostaa vähän oudolta i know), mutta uskon että etäisyyden vuoksi niitä arvostaa entistä enemmän ja niille antaa enemmän. En oo ainakaan aikuisiällä ollut se tyyppi, jolla olisi iso ystäväporukka, vaan mulla on muutamia sitäkin läheisimpiä ja rakkaimpia ystäviä erikseen ja vaikka oonkin fyysisesti kaukana tuntuu että henkisesti ollaan läheisempiä kuin koskaan. Ikävöin heitä ja tietenkin perhettäni aivan valtavasti poissa ollessani, mutta jotenkin tiedän että just nyt mun paikka on täällä.

Tunsin nimittäin ennen, että en oikein tiennyt missä mun paikka oli. Mulla ei oikein koskaan Suomessa asuessani ollut mitään haaveita siitä, että missä mä haluaisin asua ja olla, vaan tunsin itseni enemmänkin juurettomaksi. Norjassa asuminen on muuttanut tän ja jotenkin tiedän että täällä mun kuuluu nyt olla. On rikkaus että voi kutsua kahta maata kodikseen ja huomata, että puolet mun juurista on Suomessa ja puolet on iskostuneet maahan täällä Norjassa. On ihana tietää, että Suomi odottaa mua aina samanlaisena ja turvallisena kun meen sinne takaisin. Musta tuntuu aina että aika pysähtyy siellä kun mä oon poissa ja sitten palautuu uomiinsa kun mä palaan ja kaikki on aina niinkuin ennenkin. Norjassa tuntuu että mä oon vihdoin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tää rauhantunne on aika uskomaton. Jos ennen on ollut vähän ajelehtija ja kokenut elävänsä väliaikaiselämää, on vaikea aloittaa mitään tai tuntea oloaan rauhalliseksi. Nyt taas tuntuu että voin rauhassa asettua ja tuntea, että oon kotona.

Ulkomailla asuminen muuttaa ihmistä kokonaisvaltaisesti ja mä toivoisin että jokaiselle avautuisi mahdollisuus kokea se itse. Elämä kaiken tutun ja turvallisen ulkopuolella arvartaa katsetta, kasvattaa rohkeutta ja tekee lempeämmäksi. Sitä myös huomaa aika nopeasti, että vaikka ulkomailla asumiseen liitetään aina omanlainen hienous, kyllä se arki saavuttaa sut olit missä tahansa. Ja loppupeleissä, ne uudet rutiinit ja omat tavat tehdä asioita uudessa paikassa on jotain aika ihanaa.

Mä haluaisin kuulla, että miten teitä ulkomailla asuminen on muuttanut?