MY STYLE: 2011 -2018

SLOW FASHION

Innostuin Essin kirjoittamasta mystyle koosteesta niin paljon, että pakko oli tehdä myös oma! Oon muutaman kerran ehkä koko blogihistorian aikana tehnyt vastaavan koosteen, mutta eihän niitä enää kukaan muista haha.. Mä en muistanut sitä, että tosiaan aloitin bloggaamisen jo vuonna 2011 sen jälkeen kun täytin 18. Uskomatonta ajatella että oon tehnyt tätä pian seitsemän vuotta ilman taukoja. Seitsemän vuotta itsensä dokumentoimista melkein päivittän. Hullua edes ajatella! Mutta asuihin!


Voin sanoa että mun tyyli on muuttunut _paljon_, mutta toisaalta ollut aina vähän samanlainen. Perusjutut on pysyneet samana, oon aina tykännyt farkuista, valkoisista teepaidoista ja villapaidoista. Kaikki muu onkin sitten vaihdellut ja paljon :----D Antakkee armoa, älkääkä tuomitko liikaa mun asuvalintoja tai kulmakarvoja!

2011

Nämä kuvat on mun ensimmäisestä asunnosta ensimmäisenä yliopistovuonna. Kuvasin melkein kaikki asut meidän parvekkeella kuten silloin oli tapana ja ainakin mun kohdalla kuvat siihen aikaan oli niitä, mitä otin kotiin palattuani luennolta. Ei mitään suunnittelua saatika kuvaustreffejä muiden bloggaajien kanssa! Kauppakorkeassa opiskelun myötä, mun tyyli muokkautui tuolloin aika siistiksi, käytin paljon bleiserietä vuosina 2011-2012 ja hassua ajatella että ne on nyt taas it-vaate. Oikeanpuoleisen kuvan tummansininen bleiseri on itseasiassa mulla edelleen aktiivisessa käytössä, jo seitsemättä/kahdeksatta vuotta putkeen. Löysin sen aikoinaan kirpparilta ja tää jos mikä on ollut huippu löytöjä!

Toivon hartaasti että vasemmanpuoleisen asun villapaidan alla on shortsit. Tämä villapaita on mulla myös edelleen käytössä, alunperin se on äidin vanha ja esimerkiki tästä asusta se löytyy tältä talvelta! Silloin pallosukkikset oli the-thing ja muistan miten mulla oli aina jalassa nämä mustat vagabondin nahkabootsit. Käytin noihin aikoihin myös super paljon korkeita korkoja arkenakin, mikä on nyt vaikea kuvitella.

Sanoisin että mun tyyli oli ennen paljon tyttömäisempi ja käytin paljon shortseja ja hameita talvisinkin. Mua vähän huvittaa se, että oon päättänyt alkaa pitämään muotiblogia silloin aikoinaan, koska eihän mun tyyli silloin varsinkaan ollut oikein minkäänlainen! Muistelen että joku mulle joskus sanoi, että hei sulla on siisti tyyli voisit pitää muotiblogia ja siitä se sitten lähti haha. Käytin noihin aikoihin paljon ruutupaitoja ja niitä löytyi melkein jokaisesta asukuvasta. Pilkullinen hame oli alunperin midimittainen kellohame ja äidin vanha, jonka menin tuolloin lyhentämään minihameeksi ja nyt mua harmittaa se tietenkin paljon :---D

Käytin tuohon aikaan vielä paljon värejä mun pukeutumisessa ja tietenkin pillifarkkuja! Muistan että noihin aikoihin taisin ostaa ensimmäiset korkeavyötäröiset farkut ja siitä asti oon käyttänyt melkein yksinomaan niitä. Oon ollut todella nuoren näköinen 18-vuotiaana ja muistan elävästi kerran, kun mua luultiin neljätoista vuotiaaksi tuolloin. Näistä asuista en kyllä mitään pukisi enää sellaisenaan päälle, mutta bleiseri ja farkut kombo toimii edelleen!

2012

Oli mielenkiintoista kerätä tähän asukokonaisuuksia arkistoista, koska osa asuista oli ihan kamalia, mutta toiset taas on sitä tuttua minua. Punainen taisi olla mulla suosikkina väreistä myös 2012, koska muistan miten paljon rakastin tuota punaista pallopaitaa ja vähän harmittaa se, ettei se enää mun kaapista löydy! Harmittaa ehdottomasti myös se, että oon myynyt tuon punaisen bleiserin eteenpäin, koska nyt se olisi täydellinen. Taisin kuitenkin miettiä, että tuon 2011-2012 bleiseri yliannostuksen jälkeen, en enää koskaan pitäisi bleisereitä haha.

Nämä kaksi kokonaisuutta vois melkein olla viime kesältä, mulla on edelleen käytössä äidin vanhat ruudulliset shortsit. Ne tosin ei enää valitettavasti ole yhtä löysät kuin noihin aikoihin haha. Musta on jotenkin tosi surullista ajatella, että mä pidin itseäni tuolloin 19 vuotiaana vähän 'pullukkana' ja mun reidet oli silloin mun isoin kompleksi. Ja nyt kun katson näitä kuvia voin vaan todeta kuinka hoikka oon silloin myös ollut. En sinänsä koe muuttuneeni paljon noista vuosista, mutta pakko se on myöntää että musta on tullut ns. naisellisemman muotoinen. En varmaan mistään muusta sitä huomaisi, kuin siitä, miten vaatteet jotka mulla silloin on jo olleet istuu eri tavalla nykyään. Pään sisällä oon kasvanut paljon enemmän ja nykyään oon erityisen onnellinen kehossani. Harmi että siinä meni niin kauan ja etten voinut noina vuosina olla tyytyäinen omaan kehooni, koska kaunis se oli silloinkin.

Tää tyylikatsaus meni heti vähän syvällisemmäksi näköjään :---- D Farkut ja rento teeppari on myös mun go to-kokonaisuus edelleen ja loppujen lopuksi mun perustyyli ei ole kovin paljoa muuttunut seitsemässä vuodessa!

2013

Tässä kuvaparissa näkyy mun mielestä hyvin mun tyylin kaksi eri puolta, jotka tuolloin oli kaukana toisistaan! Tykkäsin pukeutua klassisesti, mutta toisaalta taas rennon boheemisti! Tässä kämpässä kuvasin melkein kaikki asuni mun huoneessa tän muumi-taulun edessa ja elämä oli hyvin yksinkertaista. Rakastin tähän aikaan Jeffrey Campbellin korkoja ja näköjään myös värikkäitä farkkuja! Mulla oli kokoelmassa vihreä, burgundyt, kukalliset ja punaiset. Nykyään en voisi kuvitella värillisiä farkkuja itselleni haha.

OIkean kuvan farkkutakki (äidin vanha) on edelleen vaatekaapissa, kuin myös ruutupaita (jonka mun sisko on ominut). Käytin paljon punaista huulipunaa näihin aikoihin ja se oli mun ns. tavaramerkki.

Muistatteko maxi-hameet? Rakastin käyttää niitä super paljon tänä kesänä ja verrattuna ylempään kuvapariin, näköjään keksin että tummat ja paksut kulmakarvat on jees. En kestä minkälaiset kulmakarvat mulla on ollut ennen tätä vuotta XD Mun tyyli oli paljon räväkämpi tällöin ja käytin paljon eri kuoseja ja värejä.

Oikeanpuoleinen asukuva on siltä kesältä, kun jouduin polvileikkaukseen ja ehkä huomaatte miten erikokoiset mun reidet on tässä kuvassa. Vasemman puoleinen reisi kuihtui ihan minimaaliseksi kuntoutuksen aikana ja meni pitkään, että mulla oli kaksi samankokoista jalkaa! Laihduin myös paljon polvileukkauksen vuoksi, koska menetin täysin ruokahaluni maatessani sängyssä pitkään. Vaikken sano, että mulla olisi ollut ongelmia syömisen tai minäkuvan kanssa, on pakko myöntää nyt jälkeen päin, että taisin innostua laihuudestani vähän liikaa. Oli jotenkin 'vapauttavaa' olla laihempi koska olin aina mielessäni ollut vähän 'pullukka' ja halusin pysyä tuon kokoisena. Polven kuntoutuksen lisäksi treenasin paljon, mutta koska painon pudotus oli suurimmaksi osaksi nesteiden poistumista ja lihasmassan katoamista, ei tämä tila tietenkään ollut pysyvä.

2013 vuosi oli tyylillisesti aika kokeilevaa, arkistosta löytyy jos minkä näköistä kokonaisuutta. Kuitenkin on hauska huomata, että ne perusteet on siellä. 2013 vuosi oli myös se vuosi, jolloin aloin käyttämään poolovillapaitoja ja sillä tiellä ollaan edelleen 5 vuoden jälkeen! Muistan miten epäilin että ne on vaan ohimenevä muoti-ilmiö, mutta niin ei tainnut käydä. Monisävyinen villapaita mulla oli kaapissa tähän syksyyn asti ja punaiset shortsit löytyy vieläkin kokoelmasta. En voi myöskään uskoa, että oon tosissani käyttänyt noita tolppakorkoja kun nyt mulle jo 6cm korko on iso juttu.

Näsitä 2013 vuoden asuista en kyllä mitään pukisi enää päälleni sellaisenaan. Villapaita ja farkkuasu on teitenkin klassikko, mutta kengät vaihtaisin vähän matalempiin!

2014

2014 vuonna muutin puoleksi vuodeksi Ranskaan Rivieralle vaihtoon ja se oli ehkä yksi parhaista vaiheista mun elämässä! Eikä vähintään ainakaan siksi, että tapasin siellä mun toisen puoliskon <3 Käytin melkein koko ajan noita mustia korkeavyötäröisiä pillifarkkuja ja lyhyitä toppeja.

Oikean puoleinen kuva on ensimmäinen asukuva minkä parempi puolisko on musta ottanut ja ehkä mun lemppari kuvia koskaan! Mulla on edelleen tuo pilkkuhaalari kaapissa ja tää asu on ehdottomasti kokonaisuus jonka voisin vielä pukea päälle. Olin loppukeväästä erittäin ruskettunut, koska olin suurimmaksi osaksi lomalla Ranskassa ja viihdyin rannalla!

Musta vähän tuntuu, että 2014 vuosi on se vuosi kun (Ranskassa asumisen jälkeen) löysin mun tyylini. Nämä asut alkaa näyttää enemmän ja enemmän minulta. Yksinkertaisia kokonaisuuksia ja mulle tuttuja värejä. Ja öö kunka pitkä mun tukka on ollut?

Farkut, trenssit ja teepaidat alkoi olla mun vakkari vaatteita ja yllä olevan kuvan farkut oli mun ekat ns. mommy farkut ja sillä tiellä ollaan edelleen. Birkenstockit ja valkoiset tennarit oli mun juttu ja aloin käyttämään huomattavasti vähemmän korkeita korkoja. Ostin tänä vuonna myös ekat Niken AirMaxit ja tästä alkoi mun lenkkari-addiktio. Lenkkarit korvasi mun tyylissä korkkarit ja nilkkurit ja vasta nyt viime aikoina olen alkanut käyttämään nilkkureita vähän enemmän.

All-black on aina ollut mun juttu ja oikeastaan mämä asut voisivat hyvin olla mun tän vuoden asukuvia. Nahkatakki, villapaita ja farkut on klassikko kokonaisuus, tosin enää en yhdistäisi siihen vihreitä lenkkareita haha. Käytin näitä vihreitä roshe runeja tuhottoman paljon tänä vuonna.

Myös hatut on aina kuuluneet mun tyyliin, siinä missä nyt käytän baskereita ja baker boy hattua, niin tuolloin pidin melkein aina fedoraa päässäni!

Vasemman puoleinen asukokonaisuus näyttää ihan multa! Kaapista löytyy edelleen trenssi, farkut ja lenkkarit, tosin vähän päivittyneemmässä muodossa. Noihin aikoihin myös villatakit oli aika trendikkäitä ja oon vähän sitä mieltä että ne yrittää nyt tehdä vähän come backia. En oo ihan varma fiilistelenkö niitä enää, mutta onneksi kaapista löytyy edelleen tuo sama villatakki!

2014 tais myös olla se vuosi kun kaikki käyttivät pipoja säästä huolimatta XD Enää mua ei taida nähdä tuonmallinen pipo päässä muualla kuin ehkä pulkkamäessä. 2014 oli se vuosi jolloin rakastuin mommy-farkkuihin ja ne toimii edelleen mun tyylin perustana. Vois ehkä todeta että 2014 oli se vuosi kun mun tyyli alkoi toden teolla muotoutua, enkä lähtenyt enää jahtaamana jokaista trendiä, niinkuin ennen tapasin tehdä. Myös värit karsiutui pois mun vaatekaapista, mikä teki asuista mun silmään yhtenäisempiä.

2015

Nää asut on niin mua! Tosin ei enää paljaita nilkkoja talvisin haha. Ostin 2015 alkuvuodesta mun addun superstarat ja rakastan niitä edelleen. Jos valitsisin vain yhdet lenkkarit olisi mun valinta ne ehdottomasti. Tällöin aloin käyttämään myös isoja villakangastakkeja ja kuten te tiedätte, ne on edelleen mun ykkösvalinta.

Nämä kaikki vaatteet löytyy vielä mun kaapista, paitsi vasemmanpuoleinen villapaita jonka myin eteenpäin viime syksynä ja mustat nilkurit jotka kävein kirjaimellisesti puhki. Ja vaikka mun tukka näyttääkin aika hyvältä pitkänä näissä kuvissa on pakko todeta, etten kaipaa sitä ollenkaan takaisin!

Verrattuna edellisiin vuosiin, huomaa helposti miten mun tyyli on rauhoittunut. Tajusin varmaan sen, että ei kannata yrittää liikaa ja yksinkertaiset asut on yleensä niitä toimivimpia. Välillä mun tyylissä on vähän naisellisia piirteitä, vielä nykypäivänäkin ja oon säästellyt tuota kynähametta sitä päivää odottamaan kun tuntuu taas siltä! Kimonot oli 2014-2015 erittäin in ja ne taitaa olla myös yks vaatekappale, mikä tekee paluun tänä keväänä.

Ja sitten mä leikkasin mun hiukset! Silloin nämä tuntui super lyhyiltä, mutta verrattuna nykyiseen pituuteen tää oli tosiaankin aika long bob. Paluuta tosiaan syksyn 2015 jälkeen ei ole ollut pitkään tukkaan ja tällä hetkellä tavoitteena on myös palata pikkuhiljaa tuohon mun luonnolliseen hiussävyyn. Nämä asut näyttää myös multa ja pukisin ne päälle uudestaan ehdottomasti! Pillifarkut tosin on menneisyyttä tällä hetkellä ja viihdyn paremmin suorassa lahkeessa.

Loppuvuodesta 2015 blondasin mun tuka itse valkoiseksi ja sillä tiellä me ollaan edelleen. 2015 vuoden asut suurimmaksi osaksi on kokonaisuuksia jotka pukisin uudestaan päälleni, mutta löytyi sieltä paljon kokonaisuuksia joita en enää ymmärrä haha. Yritin valita tähän koosteeseen parhaimmat kokonaisuudet ja ne jotka kuvaa sen hetken tyyliäni parhaiten.

Tähän väliin kysymys, onko siellä ruudun takana lukijoita jotka on seuranneet mun blogia silloin kun mulla oli pitkä tukka?

2016

2016 muutin Osloon ja täällä sitä ollaan edelleen! Kuviin tuli kaivattua uutta taustaa ja aloin haastamaan itseäni kuvaamisen suhteen vähän enemmän. Valkoinen tukka tuntui niin hyvälle ja omalle, että kuvittelin pysyväni siinä mummoksi asti. Käytin paljon puvunhousuja ja tennareita ja pukeuduin paljon mustaan. Musta näytti mun mielestä erittäin hyvälle valkoisen tukan kanssa. Sanoisin että viimeisetkin naiselliset vibat karisi pois mun tyylistä tänä vuonna, kunnes ne tuli viime kesänä takaisin.

Yritin käyttää vielä fedoroja, mutta totesin ettei ne näytä yhtä kivalle lyhyen tukan kanssa. Addun superstarat oli mun go to kenkä ja yritin myös käyttää ylipolvensaappaita, todetakseni hetken päästä ettei ne oo oikein mun tyyliset.

Oversized takit valtasi nyt viimeistään mun kaapin rentojen farkkujen kanssa. 2016 käytin paljon collegepaitoja ja huppareita, kun taas nyt ne ei päädy asuihin kodin ulkopuolella lähes yhtään. Tennarit oli mun käytetyin kenkä, kesät talvet ja käytin hyvin vähän nilkkureita, saatika mitään korollista.

Valkaisin tukkaa vielä itse, mikä näkyy ehkä pienenä keltaisuutena näin jälkikäteen katsottuna. Käytin talvisin vielä revittyjä farkkuja, mikä nyt tuntuu todella tyhmälle. Miksi halusin palelluttaa itseäni?

Nää asut on sitä tuttua minua. Isoja villapaitoja, farkkua, tennaria ja nilkkuria, sekä villakangastakkia. Pukisin nämä kokonaisuudet heti vaikka uudelleen päälle ja on jotenkin rauhoittavaa huomata se, että oma tyyli on ns. pysynyt muuttumattomana jo muutaman vuoden. On paljon helpompaa rakentaa vaatekaappia joka kestää aikaa ja käyttöä, kun tyyli ei vaihtele enää kuukaudesta toiseen!

Näiden 2016 asujen melkein kaikki vaatteet löytyy vielä kaapista, muutamia farkkuja ja rakkoa tekeviä kenkiä lukuunottamatta!

Tykkään näistä asuista valtavasti ja vähän alkaa jo houkuttelemaan keväinen pukeutuminen! En oikein keksi näistä mitään sanottavaa, kuin sen että nää asut on mun nykyisen tyylin näköisiä ja pukisin ne uudelleen! Kaikki vaatteet suurinpiiirtein näistä kokonaisuuksista löytyy mun kaapista ja ne näyttää edelleen ajankohtaisille. Oon onneksi kehittänyt taidon ostaa vaatekaappiin ajattomia vaatteita, jotka toimii sesongista toiseen muodista huolimatta. Mitä vähemmän ostaa trendien perässä ja mitä enemmän ostaa omannäköisiä vaatteta näistä trendeistä, sitä toimivampi vaatekaappi sulle muodostuu ja sitä ajattomammaksi se kehittyy.

Yllä olevasta vasemmanpuoleisesta kuvasta vaaleanpunaista seinää vasten tulee mieleen, miten siihen kommentoitiin anonyymin toimesta, että näytän nelikymppiseltä ja joitain muita negatiivisiä ominaispiirteitä XD Mulle on ehkä kolme kertaa kommentoitu eri kuviin samalla tavalla, että näytän vanhalta, mikä saa mut miettimään että ehkä sen kommentin takana on sama henkilö haha... Kaiken lisäksi tää kommentti tulee aina niihin kuviiin joissa mulla on jonkinnäköinen ohut silkkihuivi/bandana kaulassa :'----D

2017

Ja edelleen revittyä farkkua ja paljaita nilkkoja talvela aiaiaia. Onneksi nyt oon vihdoin parantanut tapani! 2016 pidin melkein aina maxipipoa päässäni, jopa asukuvissa ja käytin paljon myös timberlandeja. Yllätyksekseni 2017 aloin fiilistelemään ensin vaaleanpunaista ja myöhemmin vielä punaista, mikä on mulle epätyypillistä kun ottaa huomioon mun suhteellsien värittömän pukeutumisen, alkuvuosien jälkeen!

Vaaleanpunaiset hiukset! Nää oli niin siistit ja vähän harmittaa se, että tuskin enää koskaan saan vastaavia itselleni. Uuden-Seelannin reissun jälkeen olin super inspiroitunut pukeutumisen suhteen ja tää vuosi oli mun omasta mielestä ihan super hyvä asujen suhteen. Uskalsin kokeilla uusia asioita ja vähän elävöittää omaa pukeutumista mulle sopivalla tavalla.

Muistatteko sen bleiserin 2011 kuvista? Tässä se on jälleen! Tuntuu siltä että voin vähän taputtaa itseäni olalle sen suhteen että oon jo silloin osannut ostaa jotain mikä säilyy kaapissa vuosia. Sama juttu on itseasiassa näiden conversien kohdalla. Nämä oon ostanut jo vuonna 2008 ja ne on heittämällä mun kaapin vanhin yksilö!

Pitkän tauon jälkeen 2017 mä aloin taas fiilistelemään tekstipaitoja. Käytin yläasteella ja vielä lukiossakin melkein pelkästään printti teepaitoja, joista sain tietenkin yliannostuksen, josta toipuminen kesti vuoteen 2017 asti haha. Edelleen lemppari on valkoinen perus teeppari, mutta pakko myöntää että tekstiteepparit on aika kivoja! (varsinkin jos ne on punaisella tekstitetty).

2017 on myös DIY vuosi. Kesällä tein paljon DIY projekteja, kuten vasemmanpuoleisen off-shoulder paidan kun taas syksyllä aloitin mun villapaita neulomisharrastuksen! Rakastan sitä, että asussa on jotain itsetehtyä, se tekee siitä hetki paljon merkityksellisemmän. Missä en oo muuttunut vuosien mittaan on juurikin vintage ja second hand vaatteiden käyttäminen. Käytin jo lukiossa 2008 vuodesta eteenpäin paljon äidin vanhoja vaatteita mikä laajeni sitten kirppari-harrastukseksi, mitä rakastan edelleen. Parhaat löydöt on useimmiten second handia!

Nämä asut on ihan viime vuoden lopusta ja tuttua niin teille kuin mulle. Shearling takki on jo vuodelta 2015 ja edelleen yksi mun vaatekaapin aarteista. Se taitaa myös olla mun kaapin ehdottomasti kallein vaate ja vieläkin ihmettelen miten sen raaskin ostaa :---D Viime vuonna tosiaan mun kaappiin teki bleiserit paluun 2011-2012 vuoden jälkeen ja nyt osaan olla viisaampi, enkä luopua niistä!

Vaikka myös viime vuoteen mahtuu niitä ei niin onnistuneita kokonaisuuksia, on niitä huomattavasti vähemmän kuin edeltävinä vuosina. Oon erittäin tyytyväinen siihen miltä mun tyyli näyttää nyt ja miltä mä näytän nyt. Kuten kirjoitin jo aikaisemmin, olin vähän hukassa itseni kanssa kahdenkympin kynnyksellä, mutta onneksi vuodet on tehneet tehtävänsä ja opettaneet mulle armollisuutta. En tosiaankaan ole missäään mallin mitoissa, mutta mun ei todellakaan tarvitse.

2018

Ja vielä kertauksena pari viimeistä asukokonaisuutta! Olisi hauska kuulla jos joku teistä muistaa näitä vanhoja kokonaisuuksia tai sitä milloin on hypännyt seuraamaan mun blogia? Muistaako kukaan teistä enää mun pitkää tukkaa?

Ja mitä mieltä ootte mun tyylin kehityskaaresta? :---D

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Essi
Essi,
Hep! Oon seurannu siun blogia jo sillon, kun siulla oli pitkät hiukset! muistan kun kyselit postauksessa, mitä mieltä lukijat ovat hiusten leikkaamisesta ja kommentoin, että älä nyt herran nimessä leikkaa 😃 onneks leikkasitkin hiukset etkä kuunnellu minua, koska tää lyhyt malli sopii siulle loistavasti! oot muuten nykyään muutenkin aika lailla miun eniten ihailema henkilö, sekä tyylisi että asenteesi åuo
Essi
Essi,
...puolesta... taas onnistuin lähettämään kommentin kesken :—-D
FashionStatement
FashionStatement,
Huh sä oot sitten kyllä pysynyt kauan matkassa!! Hehe silloin meni aika 50/50 puolesta ja vastaan mutta oon kyllä tyytyväinen siihen että leikkasin 🙈 lyhyt on kyllä mun juttu! Ja huh voi vitsit kiitos paljon 😘 on jotenkin häkellyttävää kuulla tälläistä 💙
nouw.com/fashionstatement
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229

lue myös nämä