PIKAMUOTI ON VUODEN 2018 TURHAKE

SLOW FASHION, DIY

Suomen Luonto valitsee joka vuosi uuden turhakkeen ja vuonna 2018 se on täysin oikeutetusti pikamuoti. En voisi olla tästä valinnasta enempää samaa mieltä pikamuodin ollessa yksi luonnonvaroja eniten kuluttavimmista teollisuudenaloista, muista ongelmista puhumattakaan.


Pikamuoti eli fast fashion, perustuu sille ajatukselle, että brändit tuottavat jatkuvalla syötöllä uusia mallistoja markkinoille, joita kuluttajat uutuudenviehätyksissään ostavat uudestaan ja uudestaan. Pahimmassa tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että vaatekappaleet saavat joko vain yhden tai ei yhtään käyttökertaa, ennen kuin se päätyy kaatopaikalle. Kaiken kaikkiaan joka sekunti päätyy maapallolla kuorma-autollinen vähänkäytettyjä vaatteita kaatopaikalle poltettavaksi. Kaukana on ne lapsuuden ajat, kun vaate käytettiin puhki (ainakin mun kohdalla), ennen kuin uutta ostettiin. Vaatteiden lukumäärä kasvaa samassa kiihtyvässä suhteessa kuin niiden käyttömäärä vähenee.

Kuluttajat ovat tottuneet siihen että kaiken voi ostaa alle kahdellakympillä ja kaikkea sitä kalliimpaa pidetäänkin jo melkein “investointina”. Jatkuvasti etsinnässä on se seuraava “löytö”, mikä tarkoittaa harmillisen usein sitä halvinta mahdollista hintaa. Vaikka halpa hinta ei aina tarkoita huonoa laatua, on ostotilanteessa vaikea arvioida tuotteen kestävyyttä. Ketjuliikkeet suurine volyymeineen ovat totuttaneet meidät siihen, että vaatteet ovat halpoja, mutta vaikka me emme maksa sitä todellista hintaa, joku jossain aina maksaa. Yleensä se on kyseenalaisissa tehtaissa ja työoloissa työskentelevät naiset ja ympäristö.

Vaatteiden ollessa halpoja, on meihin valitettavasti iskostunut myös ajatus niiden kertakäyttöisyydestä. Juhliin voi periaatteessa aina ostaa uuden mekon ja entisen tilalle voi aina ostaa uuden vastaavan, koska alhaiset hinnat mahdollistavat vaatteiden arvon unohtamisen. Ongelman ydin piileekin juuri siinä, että emme arvosta enää vaatteita. Emme niiden laatua, mitä niiden valmistamiseen kuluu tai miten me niitä käsittelemme. Koska vaate oli halpa, ei ole niin suurta merkitystä jos se jää käyttämättä ja koska tilalle voi aina ostaa uuden alle kahdellakympillä, on omistamamme vaate lähes arvoton silmissämme.


Arvostuksen puute tulee näkyviin heti siinä, jos puhutaan hyvälaatuisista ja eettisissä olosuhteissa valmistetuista vaatteista. Ne on liian kalliita kuluttajien mielestä! Halutaan ostaa eettisesti valmistettuja tuotteita, mutta vain jos ne maksaa yhtä vähän kuin pikamuoti. En teidä pitäiskö tässä itkeä vai nauraa, mutta oon moneen otteeseen lukenut "valitusta" siitä, että eettisesti valmistetut vaatteet on liian kalliita normaalille kuluttajalle. On totta että samassa volyymissä eettisen muodin kuin pikamuodin ostaminen on kallista, mutta se ei olekaan se tarkoitus. Kun vaate on kestävä ja hyvin valmistettu, tulee se kestämään käytössä ja koska arvostamme myös sitä enemmän, emme koe tarvetta korvata sitä uudella. Meidän ymmärryksemme vaatetuotannosta ja kustannuksista on täysin sumentunut pikamuodin vuoksi, emmekä ole valmiita maksamaan ja sitä myötä arvostamaan vaatteitamme enempää. Kun on tottunut siihen, että t-paidan saa alle vitosella ja neuleen viidellätoista eurolla, voi olla vaikea ymmärtää miksi käsintehty villapaita maksaakin yli 100 euroa tai luomupuuvillasta eettisesti valmistettu t-paita 30 euroa.

Kirjoitin aiemmin syksyllä, että se mikä avasi mun silmät lopullisesti arvostamaan vaatteita, on kun aloin itse neulomaan villapaitoja. Kyllä siinä vaatteen arvostus kasvaa ihan silmissä, kun omin sormin on näpertänyt jotain viikkotolkulla. Suosittelenkin jokaiselle, jonka mielestä halvat hinnat on meidän oikeus kokeilemaan villapaidan tai edes lapasten neulomista tai ompelukoneella t-paidan ompelemista. Uskon, että sen jälkeen arvostus vaatteen tekemisprosessia ja itse vaatetta kohtaan kasvaa. Uskon, että jokainen joka on neulonut villapaidan arvostaa sitä omaa käsityötään paljon ja on valmis käyttämään sitä pitkään ja pitämään siitä hyvää huolta. Tämä sama ajatusmaailma pitäisi mun mielestä ulottaa myös kaupasta ostamiimme vaatteisiin. Tässä mä pyrin itse koko ajan parmepaan.


Tän hieman synkeähkön tekstin loppukevennykseksi, haluankin esitellä mun uusimman itsetehdyn villapaidan! Näissä kuvissa on mun uusin Ganniesc villapaita, jonka neuloin kaksinkertaisesta Dropsin Air-langasta*. Tää lanka on unelma. Pehmeintä ja mukavinta neuloa ikinä ja voin kertoa että tää villapaitakin saattaa olla pehmein mikä mulla on! Tähän ohje löytyy norjaksi täältä ja englanniksi vähän samankaltaiseen ohje löytyy täältä. Lankaa mulla meni tähän yhteensä 7 kerää.

Tämä asu on mun mielestä juurkin pikamuodin vastakohta klassisuuden ja lukuisten käyttökertojen myötä. On totta, että vaatteet villapaitaa lukuunottamatta on ostettu pikamuoti-ketjuista, jolloin tavallaan otan itse osaa myös pikamuodin tukemiseen. Tavoitteena mulla onkin tulevaisuudessa ostaa paremmilta brändeiltä tän asian suhteen, mutta myös rakastaa ja käyttää näitä jo olemassa olevia vaatteita mahdollisimman pitkään ja hartaasti.


Onko pikamuoti sun mielestä oikeutetusti vuoden 2018 turhake?

*AFFILIATE-LINKKI

Likes

Comments

NelliL
NelliL,
Kallista on se kun joutuu ostamaan koko ajan uutta kun se vanha hajoaa käsiin. Meille on 80- luvun nousukaudesta asti huudettu, että osta ja kuluta ja nyt sitä niitetään... Nyt kun ihmiset ostaa, he vaativat koko ajan uutta ja tietenkin siihen vastataan, siitä tulee noidankehä, jota on todella vaikea katkaista. Onneksi tilanne on alkanut muuttua pikku hiljaa ja kuluttajat ovat alkaneet vaatia ekologisempia vaatteita, joissa huomioidaan myös eettisiä asioita.
Itselleni on itsestään selvää, että kaikkein ekologisin tuote on kirpparin vaate ja jos ei ihan sitä omaa löydy, se muokataan sopivaksi.
villananna.blogspot.fi
FashionStatement
FashionStatement,
No niimpä! Se usein tuntuu unohtuvan, että halpojen vaatteiden hinta nousee siinä kun niitä joutuu uusimaan koko ajan. Onneksi tosiaan nyt on muutosta ilmassa ja kuluttajat alkaa olla aika valveutuineta näiden asioiden suhteen. Parannettavaa toki löytyy. Samaa mieltä siitä, että kirppareilta ostaminen on kaikista parasta ja en näe kanskaan ongelmana vaatteiden pientä muokkaamista juuri sopivaksi! Kiitos kommentista, ihana kuulla miten en oo yksin näiden ajatuksien kanssa :----))nouw.com/fashionstatement
Milla
Milla,
Todella hyvä postaus, olen Facebookin kautta törmännyt näihin siun postauksiin pikamuodista. Valmistan työkseni mittatilausvaatteita ja todella monet asiakkaat ovat ympäristö- ja laatutietoisia. Eli ei teetätetä villakangastakkia tai muuta huonosta / käyttötarkoitukseen kelpaamattomasta materiaalista, vaan tehdään laadukas kerralla. 😊 Halutaan tietää, mistä materiaali on peräisin ja nahan kanssa on tärkeää, että eläimet ovat eläneet vapaana omassa elinympäristössään ja nahka tulee muuna sivutuotteena, eikä kasvateta varta vasten nahkaksi. Omalla kohdalla pyrin tekemään myös vaatteet itse laadukkaista materiaaleista ja muutenkin elämään mahdollisimman ekologisesti, mutta kengät on miulle sellainen heikkous eli niiden kanssa ei ihan niin ekologinen ole, vaikka materiaaliksi valitsenkin mahdollisimman kestävät materiaalit.

On kyllä totta tuo, miten vääristynyt käsitys hinnasta on nykyään kuluttajilla ja harva ymmärtää, miten paljon Suomessa on kuluja yrittäjälle, jotka pitää saada katettua hinnalla sen palkan sekä materiaalien lisäksi. Yritykset maksavat myös aika paljon veroja ja tilittävät alvit valtiolle, jota kautta talous pyörii ja voidaan saada ilmainen koulutus sekä muut vastaavat edut kustannettua kaikille.
www.moonshapedlittlebox.fi
FashionStatement
FashionStatement,
Voi kiitos, ihana kuulla että tykkäsit :--) Ja hienoa kuulla, että sun asiakaskunta on näin tiedostavaa! En usko että kukaan voi ainakaan heti kätttelyssä olla täydellinen ihan jokaisella saralla, mutta on hyvä tiedostaa tietenkin missä on parannettavaa. Kestävyys on kyllä mun mielestä ihan siinä avainasemassa ekologisuuden kannalta! Yrittäjien kohdalla hinnan takana onkin juuri paljon enemmän kuin vain materiaalien ja valmistuksen kustannukset ja pelkäämpä ettei sitä kuluttaja muista ajatella ollenkaan ja siksi pitää hintoja kalliina.. nouw.com/fashionstatement
Write a comment...
IP: 82.99.3.229