SINUN EI TARVITSE MAHTUA VAATTEISIIN VAAN VAATTEIDEN SINULLE

SLOW FASHION
Sinun ei tarvitse mahtua vaatteeseen. Vaan vaatteen tulee mahtua ja sopia sinulle.

Niin yksinkertainen asia, mutta miksi mulla on mennyt niin kauan sen tajuamiseen? Mun ei tarvitse ahtautua "mun kokoisiin" vaatteisiin vaan vaatteen tulee olla oikean kokoinen minulle.





Jokainen meistä tietää suurinpiirtein sen "oman kokonsa". Minä olen itse yläkropasta noin S-kokoinen tai 36 ja alakropasta noin M-kokoinen tai 38. Farkuista ostan yleensä tuuma koon 28-29 välillä. Yleensä. Vielä hetki sitten tunsin epäonnistuneeni kun olin napannut sovariin "mun koon" ja en millään mahtunut siihen. Vaikka yritin miten päin ahtautua vaatteeseen, oli pakko todeta, että tämä ei olekkaan "mun koko". Huvittavan tästä touhusta tekee tietenkin se, että koot vaihtelee niin paljon merkkien välillä ja jopa saman merkin eri tuotteiden välillä. Meillä kellään ei voi olla sitä omaa absoluuttiista kokoa, joka toimii aina. En tiedä miksi koin epäonnistuneeni ihmisenä, kun en mahtunukaan enää niihin M-koon housuihin. Kai se on se meidän mieleen iskostettu ajatus siitä, että tietty koko määrittelee meitä ihmisinä ja että isompaan kokoon siirtyminen kielii siitä, että nyt ei mene hyvin. 
Niin typerää!! 
En ymmärrä miten olen voinut ajatella ennen, että minun tulee mahtua näihin 27-tuuman farkkuihin koska se oli mun koko joskus 16-vuotiaana. En ole enää samankokoinen ihminen kuin olin 16-vuotiaana, kahdeksassa vuodessa on tapahtunut paljon ja se on ihan hyvä niin. Nyt ajattelen, onneksi, niin, että riippumatta siitä mitä siinä kokolapussa lukee, haluan löytää ne farkut, jotka sopii minulle täydellisesti, imartelee mun muotoja ja joissa voi istua rennosti. Tunnustan että olen monet kerrat ahtautunut liian pieniin farkkuihin vain todistaakseni itselleni että kyllä mä näihin vielä mahdun. Kuinka typerältä tämä kuullostaakaan näin kirjoitettuna?




Ostan paljon vaatteita sovittamatta, koska tiedän suurinpiirtein mitkä vaatteet sopii minulle silmämääräisesti. Löysin Zarasta maailman ihanimmat Ginham-culottes housut, jotka näytti sopivan kokoisille S-koossa. Otin kuitenkin loppujen lopuksi M-koon, koska Zaran koot on vähän pieniä ja omistan samantyyliset housut juurikin M-koossa. Kun pääsin kotiin ja yritin kiskoa näitä housuja jalkaan, ne ei menneetkään. Ne ei yksinkertaisesti kuminauhasta vyötäröllä huolimatta mahtuneet mun reisien yli. Ärsytti etten ollut vaivautunut kokeilemaan niitä kaupassa ja nauratti se, etten mahdu näihin housuihin. Ei auttanut kun mennä takaisin kauppaan ja vaihtaan kokoon L. No big deal. L-koko on just hyvä.
Mitä mä haluan siis kertoa tällä tarinalla? Sen että sillä ei ole mitään merkitystä mitä siinä kokolapussa lukee. Mun kaapissa on vaatteita joiden koot on ihan laidasta laitaan. Löytyy kaikkea XS ja XL välillä, kuin myös 34 ja 44 välillä. Ainut millä on merkitystä on se, että sopiiko se vaate sulle. Ei sillä että sovitko sä siihen vaatteeseen.



Mulla meni naurettavan kauan tajuta tämä juttu, mutta nykyään olkaa kohauttamatta voin ostaa minkä "kokoisia" vaatteita tahansa. Yritän ennokkoluulottomasti katsoa vaatetta kokonaisuutena enkä kokona, mikä varsinkin on tärkeää kirppareilla shoppaillessa. Kirpputorit on varmaan mulle opettaneet paljon siitä, että melkein mikä koko tahansa voi yllättäenkin olla sopiva. Puen päälle ja kannan yhtä ylpeänä kokoa L tai S.

Halusin kirjoittaa tän postauksen muistutuksena meille kaikille. Ja halaun myös sanoa sen vielä kerran, että se kokolappu ei määrittele sua mitenkään. Ei laita mihinkään lokeroon tai kerro sinusta yhtään mitään. Lähinnä se kertoo vaatevalmistajan mittaskaaloista, mutta ei mistään muusta. 

Likes

Comments

Reetta Pellikka
Reetta Pellikka,
ole hyvä! Ihana kuulla :---))www.blogger.com/profile/128716114949887362
Reetta Pellikka
Reetta Pellikka,
Jes, huippua kuulla että tykkäsit tästä! Jep niin tuttu tunne, että jotenkin sitä säikähtää että apua en enää mahdukkaan johonkin kokooon, kun todellisuudessa koot saattaa olla muuttuneet etkä sinä itse :---D Onneksi ikä tuo viisautta tähänkin! Siniraidallinen mekko on viime vuonna Zarasta, mutta uskon että ainakin jotain samantapaista taitaa heillä olla tänäkin kesänä!www.blogger.com/profile/128716114949887362
Write a comment...
IP: 82.99.3.229