#VIESTITULEVAISUUTEEN JA #ÄÄNILUONNOLLE, ELI EKOLOGISET MUUTOKSET MITÄ OLEN TEHNYT OMASSA ARJESSA

Trendin ja WWF:n yhteistyössä tehtävä Ääni Luonnolle-kampanja kannusti mua jakamaan mitä muutoksia mä oon tehnyt omassa arjessa ilmasonmuutoksen estämiseksi. Kuten kampanjan nimikin kertoo, yksi isoista tavoista joilla jokainen meistä voi helposti vaikuttaa on äänestää nyt tulevissa eduskuntavaaleissa siten että oma ääni menee niille tyypeille, jotka on valmiita tekemään muutoksia. Tämä vaikutuskeino on niin tärkeä ja samalla niin helppo, eikä vaadi itseltä mitään. Vaikka mä asun Norjassa, oon tietenkin suomen kansalainen ja mulla on äänioikeus Suomen eduskuntavaaleissa (en voi äänestää Norjan vaaleissa) joten mä tarvon äänestyspäivänä Suomen Suurlähetystöön äänestämään. Jos mä täältä Norjasta käsin voin äänestää, niin eiköhän jokainen Suomessa oleva pysty myös siihen!


Jos tuntuu, että äänestäminen ei riitä, niin halusin jakaa omat muutokset mitä oon tehnyt arjessa. Jos vaikka ne inspiroisi jotakuta kokeilemaan tai miettimään mitä itse voisi tehdä. Mulle henkilökohtaisesti ei riitä se, että lataan uskoni päättäjiin ja heidän aikaansaamiin muutoksiin, vaan mun täytyy oman mielenrauhani vuoksi ja noh maapallonkin vuoksi kantaa oma korteni kekoon. Jos saan suoraan sanoa, niin musta kukaan meistä ei voi pestä käsiään tästä asiasta, vaan jokaisen on osallistuttava omilla teoillaan. Pienillä suurilla, kaikenkokoisilla. Uskon vahvasti siihen, että pienistä puroista kehittyy iso joki ja vaikka jotkut muutokset olisikin maailman mittakaavassa aika merkityksettömän pieniä teen ne silti.

1. Noin reilu puoltoista vuotta sitten aloitin syömään vegaanisesti ja se on pitänyt. Aluksi aloitin vähän lempeämmin ja toisinaan saatoin syödä vaikka kalaa, mutta nyt en oo vuoteen syönyt mitään lihaa missään muodossa. Ruokavalioni on noin 98% vegaaninen ja ainut "syntini", jonka itselleni joskus sallin on hyvä pizza margherita mozzarellalla ravintolassa (kotona pizzaa tehdessä käytän aina vegaanista juustoa). En ole täydellinen vegaani ja joskus saatan syödä myös jotain missä on maitojauhetta lisättynä pieniä määriä. Kuten sanoin 98% ruokavaliosta on vegaanista ja oon sitä mieltä että parempi se, että oon 98% vegaani kuin etten oo ollenkaan. Teidän että vegaanisuus on todella kaikki tai ei mitään periaatteella menevää, mutta parempi mun mielestä on se että monet vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä, kuin että vain pari ihmistä on 100% vegaani. Liha- ja maitotuotteista luopuminen tai vähentäminen on yksi parhaimmista tavoista jolla voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä, että kasvipohjaiset "korvikkeet" on niin älyttömän hyviä että vegaaninen tai kasvipohjainen ruokavalio on hyvin helppo toteuttaa. Tän myös myös poikaystävä on vähentänyt luonnollisesti eläinperäisten tuotteiden käyttöä, koska syödään kotona samaa ruokaa.


2. Ostan vähemmän ylipäätänsä ja enemmän käytettynä. Oon pyrkinyt vähentämään uuden ostamista radikaalisti ja se onkin ollut iso teema myös blogissa viime vuosina. Haluan kannustaa mun lukijoita kuluttamaan kestävämmin ja tietenkin tehdä niin myös itse. Vaateteollisuus on yksi saastuttavimmista teollisuudenaloista ja pikamuodista luopuminen on myös yksi "helppo" tapa pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Loistava tapa onkin siis ostaa käytettynä ja suosittelenkin second hand-shoppailua ihan jokaiselle!



3. Vaihdoin luonnonkosmetiikkaan. Luonnonkosmetiikka on tehty ns. luonto edellä ja on usein synteettistä kosmetiikkaa ekologisempaa ja eettisempää (ei testattu eläimillä).


4. Kierrätän kaiken. Oslossa kierrättäminen on tehty ihanan helpoksi ja meillä voi samaan roskikseen kärrätä sekajätteen, kompostin ja muovit. Oon niin ihastunut siihen, että muovin kierrättäminen on helppoa! Kierrätetään muovin lisäksi pahvit/paperi, lasit ja metallit ja tietenkin patterit/lamput ja panttipullot. Sekajätteen määrä tän vuoksi onkin meidän taloudessa aika pieni, kun taas muovia on älytön määrä. Onneksi se menee kiertoon. Myös vaatteiden kanssa teen niin, että yritän myydä hyväkuntoiset vaatteet eteenpäin ja lumput yms. vien vaatekauppojen vaatekeräykseen. Jos vaatteet ei mee kaupaksi niin yritän antaa niitä siskoille ja jos senkin jälkeen jotain jää, niin lahjoitan ne Ufflle tai punaiselle ristille.


5. Pyöräilen töihin ja kaikkialle muuallekkin. Nyt talvella oon käyttänyt julkista, koska Oslossa on myös älyttömästi lunta ja haluan pysyä ehjänä. Oslossa pärjää älyttömän hyvin julkisilla ja menee usein viikkoja että istun auton kyydissä. Meidän auto on hybridi ja seuraavaksi autoksi kaavaillaan kokonaan sähköautoa.



6. Olen yrittänyt vähentää lentomatkailua, mutta ongelmana on se, että asun eri maassa kuin perheeni, jolloin kotiin tulee aina lennettyä säännöllisin väliajoin. Perhesyiden vuoksi jouduin tässä viimeaikoina käymään Suomessa aika tiuhaan tahtiin, joten nyt yritän venyttää seuraavaa visiittiä mahdollisimman pitkälle. Lentäminen on mun todellinen kompastuskivi ja tiedän että lennän liikaa. Tän vuoksi olen suosinut kotimaan matkailua Norjassa ja viimeiset reissut onkin suuntautuneet Norjaan. Ja ens kesäksi suunnitellaan uutta Norjan roadtrippiä. Haluaisin myös mieluusti lähteä Eurooppaan autolla/junalla! Pyrin ajattelemaan että matkustaminen on ns. luksusta, eikä mikään harrastus jota toteuttaa alvariinsa. Parannettavaa itsellä on tietenkin vielä rutkasti ja pohdinnassa onkin miten parhaiten voisi kompensoida omaa hiilijalanjälkeään. Musta on jotenkin typerää, että yhä enemmän tuntuu esiintyvän sitä "mielipidettä" että Suomen talvesta ei selviä ilman aurinkolomaa. Selviää aivan mainiosti!!



7. Suosin aina luonnonmateriaaleja ja pesen vaatteita mahdollisimman vähän. Vaatteet myös kuivuu ihan perinteisesti roikkumalla, enkä oo edes ajatellut mitään kuivausrumpuja. Talvisin kosteat vaatteet kosteuttaa myös kuivaa huoneilmaa ja kasvit kiittää. Tällöin vaatteet säilyvät parempina pidempään ja luonnonmateriaalit kestävät myös käyttöä pidempään. Luonnonmateriaalit ovat myös luonnostaan maatuvia, verrattuna muovisiin tekokuituihin, joka tekee niistä siinä suhteessa ekologisemman valinnan. Tencell ja Lyocell on myös "luonnonmateriaaleja", tosin ihmisen pitkälle muokkaamia, ja siten parempi vaihtoehto muille tekokuiduille. Tekokuituisille urheiluvaatteille suunnitelmissa on ostaa pesupussi, joka estäisi mikromuovin pääsyn pesuveteen. Haluaisin myös tutustua seuraavaksi ekologisiin pesuaineisiin.



8. Kannan aina kangaskassia ostoksille ja omaa vesipulloa mukana. Jos kassia ei oo mukana niin sitten mä raahaan kaiken käsissä ja taskuissa kotiin :----D Kahvilassa juon mieluummin kahvin siellä, jolloin en joudu käyttämään kertakäyttömukia. Vältän kaikkea kertakäyttöistä (varsinkin muovia) ja mahdollisuuksien mukaan käytän kertakäyttöasioita uudestaan. Tuon kotiin näitä kertakäyttöjuttuja kierrätettäväksi haha.. Hedelmiä ja vihanneksia voi esimerkisi hyvin ostaa ilman pussia kaupassa ja mulla on pari ns. kestopussia hedelmille. Suosin isoja pakkauskokoja, koska silloin käyttää periaatteessa vähemmän materiaalia suhteessa tuotteen määrään. Siirryin käyttämään kuukuppia, tamponeiden ja siteiden sijasta ja tällä on mun mielestä aika iso merkitys roskan määrään, muista plussista puhumattakaan.



9. Pidetään huonelämpötila matalammalla (kylmässä nukkuu myös paremmin) ja vältän turhaa valojen, yms. muun elektroniikan päällä pitämistä. Meillä onneksi (kuten Norjassa kai hyvin yleisesti) sähkö on ekosähköä. Yritän ottaa mahdollisimman lyhyitä suihkuja ja pesen täysiä tiski- ja pesukoneellisia.


10. Toitotan tästä kaikille jotka jaksaa kuunnella. Oon just se jäärä joka jaksaa vääntää näistä asioista ja mielelläni haastankin ihmisiä miettimään ja keskustelemaan näistä asioista. Oon sitä mieltä, että mulla on valtaa ja siten myös vastuuta puhua näistä asioista mun somekanavissa ja blogissa. Oon sitä mieltä, että mun esimerkki puhuu enemmän kuin tuhat sanaa ja koenkin omaksi vastuukseni esitellä ekologisia vaihtoehtoja ja tapoja toimia. Tän vuoksi en halua tuoda omassa somessani esille "huonoja tapoja" vaan korostaa hyviä tekoja ja yrityksiä yhteistöiden kautta. Bloggajille/vaikuttajilla on mun mielestä aika tärkeä rooli tän asian suhteen ja välillä surettaa miten jotkut tuntuu ajattelevan ettei tämä asia heille kuulu. En voi tietenkään muiden mielipiteille mitään, mutta ilmastonmuutos loppupeleissä ei oo mielipideasia. Haluan tuoda positiivisen kautta muutosta ja toivon, että saan inspiroitua mun seuraajia omilla teoilla!



Kuvituksena luontokuvia Norjan vuoristosta. Neljä vuodenaikaa on rikkaus, joka on vaakalaudalla ilmastonmuutoksen myötä. Yks toinen juttu mikä mua vähän ärsyttää, on se että kommentoidaan että mites tää ilmastonmuutos kun on ollut lumisin ja kylmin talvi ihmismuistiin...... Että joo, ei se oo ihan niin yksiselittesitä, vaan ilmastonmuutos nimenomaan korostaa sään ääri-ilmiöitä. Muistatteko viime kesän..? Mutta hillitsen ärsytykseni ja kihisen sitten yksikseni siellä lyhyessä suihkussani XD


Jäikö multa jotain sanomatta tästä listasta? Onko jotain muuta mitä sä teet ekotekoina? Vinkit kehiin <3

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Instagram reettapelliInstagram reettapelliInstagram reettapelliInstagram reettapelliInstagram reettapelli